Viime viikonloppuna 21.–23.7. pelasimme Talin ja Kevingen välillä seuraottelun Tukholmassa. Vuosittaista perinneottelua on pelattu vuodesta 1935 vuorovuosittain Helsingissä ja Tukholmassa.
Talista oli koossa 29 henkilön joukkue, joka saapui Kevingen klubille (Stockholms Golfklubb) perjantaina. Matkassamme oli peräti kahdeksan junioria (16–25 v.). Kevinge sai viime tingassa koottua kasaan vastaavan kokoisen joukkueen.
Aloitimme perjantaina nelinpelillä. Kenttä oli loistavassa kunnossa ja viheriöt nopeat. Ukonilma kierroksen loppupuolella sotki jonkin verran pelaamista ja osa joutui keskeyttämään, mutta suurin osa meistä sai pelattua kierroksen loppuun. Onnistuimme otteluissa hyvin ja johdimme kamppailua kahdella pisteellä.
Lauantaina pelit jatkuivat singeleillä. Tekninen vika lähtöajoissa aiheutti kolmen kotijoukkueen junioripelaajan poisjäännin. Sovimme kuitenkin yhteisymmärryksessä että ottelut laskettiin tasapeleiksi. Joukkueemme pelasi taas hyvin ja voitimme lauantaina yhdellä pisteellä. Koko ottelu päättyi Talin kolmen pisteen voittoon. Neljästä pokaalista kolme matkasi takaisin kanssamme Taliin, joista junioripokaali jäi tällä kertaa Kevingeen.
Tukholman golfklubi tarjosi perjantaina pizzabuffett-illallisen mukavan yhdessäolon merkeissä. Lauantaina meillä oli juhlaillallinen ja palkintojenjako Kevingen upeassa klubitalossa. Ravintolan tarjoilu ja ruoka saivat erityiskiitoksen kaikilta.
Sunnuntain Sisu-kilpailu päättyi Eeva Reisselin ja Henry Changin ylivoimaiseen voittoon.
Lopuksi iso kiitos isäntäseuralle, Stockholms golfklubbenille, sekä hienolle joukkueellemme että Kevinge-toimikunnalle ( Sylvi, Tiina ja Nette). Moni pelaaja totesi pelien jälkeen että kokemuksen olevan niin hieno, että yrittää päästä ensi vuonna otteluun Talissa.